sunnuntai, 30. heinäkuu 2006

Pitkästä aikaa

Kotiutuminen Helsinkiin on hyvällä mallilla. Koti tuntuu jo kodilta, vaikka sisustaminen on vieläkin vaiheessa. Mutta eihän näillä palkoilla ihmeitä tehdä, pikkuhiljaa hyvä tulee.
Kesä on mennyt huimaa vauhtia. Kotiseudulle ei olla ennätetty kuin kerran kesäkuussa ja seuraavan kerran tarkoitus on sinne päin mennä elokuun puolivälin tienoilla. Mutta onneksi puhelimet pelaa, joten kuulumiset on hyvin tiedossa. Ja kävihän äiti ja siskot täällä viikko sitten.

Työkuvioihin on tulossa muutoksia. Sain koulutusta vastaavia töitä ja pakko on tarttua hetkeen ja kokeilla siipiä vaikka ei nykyisessä työssä olekaan  mitään vikaan. Mutta surkuttelisin loppuelämäni jos en nyt ottais tätä tilaisuutta vastaan, etenkin kun en hakenut edes ko. työpaikkaa vaan yrityksestä oltiin yhteydessä minuun päin. Mutta tässä huomaa, että jos olisin vielä asunut Joensuussa minua ei taatusti oltaisi ajateltu tähän tehtävään. Pitää olla siellä missä tapahtuu, jotta pääsee eteenpäin.
Palkka onneksi nousee uuden pestin myötä, joten voi pikkuhiljaa alkaa suunnitella reissuja Suomen rajojen ulkopuollellekin. Tosin passini menee vanhaksi piakkoin, joten pitää muistaa sekin uusia. En tosin tiedä missä täällä voi sen tehdä, mutta eiköhän se selviä kun surffailee aikansa tuolla internetin ihmeellisessä maailmassa.

Mutta nyt on tarkoitus lähteä Suomenlinnaan testaamaan joku kahvila. Vielä ei ole löytynyt ns. kantapaikkaa, vaikka on testattu aika monia kahviloita. Mutta kriteerit on korkealla (leppoisaa musiikkia, edulliset hinnat, maukas cappucino, mahdollisuus lukea päivän lehdet).

perjantai, 16. kesäkuu 2006

Perjantai

Kaksi viikkoa töissä takana. Kivaa on ollut ja toimenkuva tuntuu muuttuvan koko ajan haastavammaksia. Hieman olen sekaisin mitä pitikään tehdä, mutta kyllähän se tästä, pikkuhiljaa. Tommikin sai onneksi töitä, aloittaa maanantaina Espoossa pankissa.

Oma asuinympäristö tulee totta kai tutummaksi päivä päivältä. Eilen illalla, kun jääkaappi huusi tyhjyyttään eikä lähilaupat olleet enää auki, lähistöllä oleva pizzeria osottautui erinomaiseksi. Kaikki palvelut on todella lähellä, periaatteessa kotialueelta ei tarvitsisi mennä keskustaan ollenkaan. Joten asuinalue oli nappi valinta. Tietysti aina kun muuttaa uudelle paikkakunnalle kaikki peruspalvelut on etsittävä uudestaan, kun ennen piti itsestään selvyytenä missä on posti tai terveyskeskus tai kirjasto. Mutta meillä ne löytyy ihan kivenheiton päässä kaikki.

Sulo on jo onneksi kuin kotonaan. Ollaan keretty tekemään jo pieni eläinlääkäri pyrähdyskin (sekin on kävelymatkan päässä). Onneksi Sulolla on asiat kunnossa.

Nyt viikonloppuna on tarkoitus lähteä lintsille ja viettää muutenkin mahdollisimman paljon aikaa ulkosalla. Lomaa kun ei tänä kesänä ole, joten viikonloput pitää ottaa mahdollisimman rennosti.

maanantai, 12. kesäkuu 2006

viikonlopun jälkeen

Oltiin viikonloppu Kolilla mökillä juhlimassa äidin viiskymppisiä. Eilen palailtiin tänne Helsinkiin ja Sulokin tuli nyt ekaa kertaa tänne. Automatka meni todella hyvin, mistä olin yllättynyt, sillä Sulo ei ole kovin hyvä automatkailija. Kolille mennessä okseni autoon, tosin taisi olla enemmänkin kuskin vika, vauhtia kun oli.

Eilen se sitten oli ihan ihmeissään ja hämmästänyt kun viikonlopun sai juosta vapaana ja olla ulkona niin paljon kuin jaksoi ja nyt sitten joutui pieneen 28 neliön kämppään, jossa ei ole paljoa tilaa temmeltää. No, onneks Tommi on vielä kotosalla niin Sulokin kerkeää tottua uuteen ympäristöön ennen kuin joutuu yksin jäämään päivisin.

Viikonloppu oli kiva, mutta oli ihan kiva tulla töihinkin. Tästä se lähtee.

torstai, 8. kesäkuu 2006

Ensimmäinen

Ensimmäinen viikko uudessa työpaikassa ja uudessa kaupungissa on piakkoin takana. Kamalasti muistettavaa ja uutta tietoa. Kämppä on loistava, vaikka pieni onkin. Tosin olen nukkunut todella huonosti ja nyt väsyttää pirusti, tuntuu ettei silmät pysy auki millään. Toivottavasti on vain väliaikaista, koska tarvitsisin todella kunnon yöunet.

Töissä on ihan rento meininki, ainakin toistaiseksi. Kaikki on uutta ja kivaa, eikä vielä löydy negatiivista kritiikkiä.

Huomenna pitää hypätä junaan ja palata kotikonnuille viikonlopuksi juhlimaan kun äiti täyttää 50- vuotta. Sunnuntaina tullaan takaisin tänne, Tommi ja Sulohan ei vielä ole täällä. Sitten päästäänkin kunnolla kotiutumaan näille nurkille. Sulo varmasti tykkää, ihan meidän kämpän vieressä on koirapuisto, eikä eläinlääkärikään ole kaukana. Joten kämpän sijainti sattui tosi hyvin meidän tarpeita ajatellen.  

torstai, 1. kesäkuu 2006

Adressi

Vaikka tämä muutto ja kaikki sen tuomat lieveilmiöt ovatkin viime aikoina olleet päällimmäisenä mielessä ja ajatuksissa, en koskaan ole niin kiireinen etten kerkeäisi korteani laittamaan kekoon paremman yhteiskunnan puolesta.

Tänään sattui silmiini adressi eläinsuojelurikosten rangaistusten koventamiseksi. Nimeni löytyy listalta ja sen voi käydä allekirjoittamassa osoitteessa http://www.adressit.com/elainsuojelurikokset

Adressi luovutetaan kesäkuussa eduskunnalle.